Täydelinen perhe epätäydellisyyksineen

 Yksi lapsuuteni suurimmista unelmista on ollut oma perhe. Olen ollut jo pienestä lapsirakas ja minulle oli luonnollista tulla nuorena äidiksi vaikka ei se tie ollut loppu viimein mikään helpoin tie. Nuorena äidiksi -ajatukseen kuului tietysti unelma onnellisesta perheestä, jota olen kuitenkin joutunut odottamaan. Olen paininut nyt muutaman vuoden asian kanssa ja totutellut ajatukseen, että olemme poikani kanssa omanlainen perhe, hyvä duo. Pikku hiljaa totuin ajatukseen monen epäonnistuneen suhteen ja tunnemylläkän jälkeen. Ymmärsin ettei se kahdestaan oleminen olekaan huono juttu ja pitää osata ensin rauhoittua tähän elämään ennenkö yrittää sitä väkisin muuttaa. Silti olen kaivannut koko ajan rinnalleni sitä toista aikuista jakamaan arkea ja ajatuksia sekä loputonta kotitöiden suota. 

Olen aina halunnut "tavallisen perheen", mitä se sitten kellekin tarkoittaa ja mikä on tavallisen määritelmä. Ajatuksissani on ollut minä ja mieheni, lapsi(a) sekä oma koti ja kaiken tämän ympärille meidän näköinen arki. Ystäväni käytti omassa päivityksessään ilmaisua "kaverini perhe" ja siihen pysähdyin. Nieleskelin kyyneleitä ja mutustelin ilmaisua. Tajusin, että minun lapsuuden perheeni oli vaihtunut omaan perheeseeni. Minulla on pieni poika ja avopuoliso, joten olemme perhe. Meillä on koti ja syksyn alettua koittaa aivan tavallinen arki, me opiskelemme ja poika viettää päivät päiväkodissa. Olen saanut sen, mistä olen aina unelmoinut. 

Yksi yö heräsin ja jäin ihmettelemään rakkauden määrää, joka ympärilläni on. Päässäni alkoi soimaan eräs kappale, jota hyräillessä nukahdin hymyillen omalle paikalleni toisen ihmisen viereen. Minulla on paikka jonkun elämässä ja sydämessä sekä minun sydän saa ottaa ja antaa rakkautta, tervettä läheisyyttä ja läsnäoloa. Kaikki tämä ei todellakaan ole ollut itsestäänselvää nuoruusvuosina, kun tunteet heitteli ja parisuhdestatus sen mukana. 

Aamu valkenee, valaisee jo eteisen,

Tämän ahtaan pikku kaksion, tai kotihan se on 

yhteinen

Makuuhuoneen ovee raotan, on siellä hämärä

Heidän näen nukkuvan, en tahdo herättää,

vaan siihen jään

Ja musta tuntuu et' voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan

Lähelläin

siis muusta viis' voin luopuu mistä vaan, voin tehdä tappavinta työtä puolestaan

pystypäin

Eihän perhe tää liene aivan sellainen

Kuin on telkkarissa perheet nää tila-automainosten

Mä tiedän sen

Nojaan ovenpieleen, kuuntelen, ne siellä hengittää

Pari unennäkijää, en tahdo herättää

Vaan siihen jään

Ja musta tuntuu, et'voin luopuu mistä vaan, kun mä heidät pitää saan...

Mä en tiennyt aikoinaan, mihin vielä joudunkaan

Mä en tiennyt kuinka paljon rakkautta heiltä saan

Ja pystyn antamaan

Yö - Voin luopuu mistä vaan

Ei meidänkään elämä tai arki ole ruusuilla tanssimista, mutta kummasti helpottaa kun sitä jakaa toinen aikuinen. On paljon pitkiä päiviä, kaikki on väsyneitä ja jos ruoka ei ole oikeaan aikaan valmista niin kiukun voi vaistota helpostikin ilmapiiristä. Etenkin minulle itselle iskee kovastikin nälkäkiukku, joka onneksi menee helposti ohi kun otan ruokaa nenän eteen. Poika on tietenkin vielä pieni eikä aina osaa kertoa mikä kiukuttaa mutta kokemuksesta tiedän, että päästään kaikki helpommalla kun tehdään se ruoka oikeaan aikaan. Kyllä, meillä on keittiössä tiskivuori ja pesuhuoneessa pyykkivuori, eipä ne ole vielä juosseet karkuun tai peseytyneet itsestään. Itse vihaan siivoamista ja teen sen, kun on aivan pakko eli leivänmuruja ja pölyä löytyy, jos poikkeaa arkena kahville tai muutoin kylään. Kotitöiden lista päivittäin on pitkä ja olen oppinut olemaan armollinen, jos porukalla on maha täynnä ja hymy huulilla päivän jälkeen niin se pyykkikasa saa odottaa. 

Mielestäni perhe ei määräydy aina välttämättä biologisuuden mukaan. Myöskin tästä ajatuksesta on ollut vaikea päästä eroon, kun oma tilanne on mikä on. Nykyään ymmärrän sen, että biologisuutta tärkeämpää on välittäminen ja se aito läsnäolo. Ei siinä kohtaa kysytä veriryhmää tai geeniperimää. Perhe on se porukka, joka saa rakastamaan ja toisinaan repeämään raivosta. Perheessä rauhoitutaan, riidellään ja rakastetaan, jos on eniten tuota viimeisintä niin pärjätään aina.